Kukkapenkissäni on yksi muita kauniimpi kasvi.
Se on muita suurempi ja tärkeämpi.

Kauan sitten iskin siemenen multaan.
Sen kasvua piti odottaa kärsivällisesti,
mutta kun se puhkesi kukkaan,
olin sokaistua sen loisteesta.

Kastelin, hoivasin ja ravitsin sitä,
muutenhan se olisi kuollut.

Joskus muutama lehti lakastui,
mutta en luopunut toivosta.
Se palasi aina entiseen kukoistukseensa.

En anna sille keinotekoisia lannoitteita,
sillä tiedän,
että ne kasvattavat sen kieroksi
ja vaikeasti hoidettavaksi.
Siinä olen oppinut muiden virheistä.

Olen antanut sille nimen.

Rakkaus.